Esittelimme kouluhankettamme Maailma kylässä -festivaaleilla toukokuun lopussa. Oli aivan mahdottoman hienoa, että pääsimme festareille mukaan, vaikka olemme vielä pieni ja tuore yhdistys. Chaudhary Charity Schoolin pöydän ääressä kävi juttusilla paljon kiinnostuneita ja ystävällisiä ihmisiä, joiden kanssa oli todella antoisaa keskustella ja kertoa koulun toiminnasta. Myimme koulun hyväksi intialaisia pukukankaita, tunikoita, otsakoruja ja ystävärannenauhoja ja saimme näistä yhteensä 415 euroa. Jatkossa kankaita ja tunikoita voi ostaa ydistyksemme nettikaupasta. Toivomme kovasti, että uusia kummeja ja muita aktiiveja olisi löytynyt festareilta ja lähtisivät mukaan toimintaan auttamaan köyhiä tyttöjä koulutielle! Maailma kylässä oli suurin tapahtuma, jossa yhdistys toistaiseksi on ollut esillä, ja se oli kyllä oikein opettavainen. Huomasimme esimerkiksi, että Agran koululaisten kannattaa korostaa vielä enemmän sitä, että olemme poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yhdistys. Uskonnon opetus juuri tässä koulussa olisi outoa siksikin, että tytöt edustavat useita eri uskontokuntia! Koulun ja yhdistyksen tarkoituksena on siis kouluttaa köyhiä tyttöjä - ei tuputtaa maailmankatsomuksia puoleen eikä toiseen, vaan kasvatttaa ihmisenä olemiseen ja ihmisarvon kunnioittamiseen sekä antaa lapsille tulevaisuus, jota he eivät saisi ilman koulutusta.